lauantai 21. tammikuuta 2012

Salongin ja kirjaston osia valmiina

Salonki ja kirjasto ovat taas edistyneet. Seinät on maalattu / tapetoitu, lattia laudoitettu ja kattokin maalattu. Seuraavaksi pitäisi väsätä ikkunat ja ovet valmiiksi, sen jälkeen pääseekin huoneiden kasaamisen pariin. Oviin tarvittava viilu/balsa on kyllä vielä ostamatta. Se on tarkoitus hankkia Kärkkäiseltä pienoismallisosastolta. Siellä kun on hyvä valikoima sekä erilaisia lennokkien siipiin tarkoitettuja viiluja, että ohuita balsalevyjä. Pitäisi samalla muistaa ostaa Revellin kultamaalia, jotta saan salin verhotankojen nupit kullattua.

Molemmissa huoneissa on samanlainen lautalattia. Se on kasattu Tiimarin bambutableteista irroitetuista rimoista, jotka on liimattu ja petsattu vesiliukoisella huonekalupetsillä. Siihen kuuluisi lakka päälle, mutta koska nukketalon kalusteet eivät ole varsinaisesti kuluvia eikä mitään roiskeitakaan pitäisi sinne joutua, en ole lakannut petsaamiani kalusteita enkä lattiaa. Salongin kukkatapetti on ihan oikeaa tapettia, jonka olen liimannut erikeeperillä paikoilleen. Ostin Päijät-Hämeen Nukkekotiyhdistyksen kokoontumisessa tapettipätkiä toiselta harrastajalta. Kirjaston punaiset seinät ovat ihan akryylimaalia. Katon päädyin maalaamaan valkoiseksi jotta etenkään kirjastosta ei tulisi liian pimeä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti